The Super Sound of Video Games
Hartwall-areenalla elokuussa! 1.6.2013
Videopelimusiikkiklassikot pääsevät vihdoin arvoiselleen
areenalle, sillä The Super Sound of Video Games esitetään 1.
elokuuta 2013 Hartwall-areenalla Helsingissä. Kyseessä on
kansainvälisestikin erittäin arvostettu tietokonealan tapahtuma
Assembly Summer 2013, joka kerää paikalle vuosittain jopa 6000
alan ammattilaista ja harrastajaa. Luvassa on erityinen SSOVG
"Assembly Edition", eli lavalle astelee muutamia erikoisvieraita
eikä demoskeneäkään unohdeta. Luvassa siis unohtumaton show
upeissa puitteissa, älä missaa tätä! The Super Sound
of Video Games
Assembly Summer 2013 - The Super Sound of Video Games
Assembly Facebookissa Assembly Twitterissä
Videopelimusiikkia nyt myös Turun
Seikkailupuistossa! 1.6.2013
Suositusta The Super Sound of Video Gamesista
esitetään 35-minuuttinen, hieman myös pienempien makuun muokattu
versio lauantai-iltapäivänä 15. kesäkuuta 2013 klo 15:00.
Esiintymisareenana on Turun Seikkailupuiston Helmiteltta, jonne
mahtuu noin 250 innokasta kuulijaa. Konsertissa esitetään
tuttuja videopeliklassikoita Quinsonituksen ja pianisti Saana
Iljinin voimin, ja mukana ovat tietysti hauskat videoleikkeet ja
peleistä kertovat juonnot. Tule viihtymään, ja konserttia
odotellessa katso myös muut Seikkailupuiston mainiot
teatteriesitykset ja konsertit
esitteestä.
Videopelimusiikkia Turun Seikkailupuistossa lauantaina
15.6.2013 Helmiteltassa
Kesto n. 35 min | Ikäsuositus 5+ | Hinta
8€
Loppuunmyyty The Super Sound of Video
Games -konsertti uusitaan toukokuussa 3.4.2013
Tietokone- ja konsolipelimusiikilla on faneja
ympäri Suomen niin paljon, että Quinsonituksen ja Turun
Oopperakuoron järjestämä The Super Sound of Video Games myytiin
loppuun jo helmikuussa. Nyt on kuitenkin mahdollista päästä
nauttimaan poikkeuksellisesta konsertista vielä toukokuussakin,
sillä lisäesitys järjestään sunnuntaina 5.5.2013 klo 15:00
iltapäiväkonserttina. Liput kannattaa kuitenkin varata jo
ennakkoon, sillä näitä ei välttämättä riitä kaikille tälläkään
kertaa!
Quinsonitus ja Turun Oopperakuoro
järjestävät Suomen ensimmäisen pelimusiikin konsertin
huhtikuussa 21.1.2013
Super Mario Bros, Halo 2, Elder Scrolls,
Giana Sisters... Turun Oopperakuoro ja Quinsonitus yhdistävät
voimansa, ja järjestävät 16. huhtikuuta 2013 ensimmäisen
pelkästään tietokone- ja konsolipelien klassikoihin perustuvan
konsertin. Konsertti pidetään Raision Martinsalissa, ja se on
sallittu kaikenikäisille. Ennakkoliput tulevat myyntiin 1.
helmikuuta Tiketissä!
Päivitys 19.2.2013:
Konsertti loppuunmyyty. Lisäkonsertin mahdollisuutta
selvitellään!
Ensimmäinen Taideosuuskunta Mekkalan tuottama
konsertti - Scary Music - keräsi Vanhalle Raatihuonelle sankoin
joukoin kauhuelokuvamusiikin ystäviä. Konsertin kalpeat
musikantit nousivat syvältä mullan alta vain soittaakseen
viimeisen valssinsa, mutta kuten lajityyppiin kuuluu - hyytävä
tarina ei olekaan vielä lopussa...
Vuonna 2014 ensiesityksensä saa siis entistäkin hirvittävämpi
Scary Music 2!
Turun kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen
käynnistämässä kulttuurikummiprojektissa tuotetaan hyvinvointia
taiteen keinoin ympärivuorokautisessa hoidossa oleville
vanhuksille ja heidän omaisilleen sekä lähiympäristön kotona
asuville vanhuksille. Toiminnalla tuetaan myös henkilökunnan
jaksamista. Quinsonitus on tänä syksynä liittynyt Turun
kaupungin kulttuurikummeihin, ja tuleekin jatkossa esiintymään
säännöllisesti omassa kummikohteessaan konserttitoiminnan
muodossa.
Quinsonitus esittää: Scary music -
kauhuelokuvamusiikin konsertti 12.10.2012
Quinsonituksen "Scary Music" kaivaa luurangot
kaapista, ja puhaltaa ilmaan hyytäviä hetkiä kauhuelokuvien
klassikkosävelmien (mm. Psycho, Vertigo, Halloween), sekä myös
pienten piirien kulttielokuvien musiikin parissa (mm. Army of
Darkness, Let the Right One In, Hellraiser). Konsertti pidetään
marraskuussa vuoden pimeimpään aikaan Turun Vanhalla
Raatihuoneella. Ei heikkohermoisille!
Quinsonitus esiintyy Turun taiteiden yössä
2012 6.8.2012
Quinsonitus palaa kesälomilta tositoimiin
elokuussa, ja esiintyy pienoiskonsertin merkeissä 16. elokuuta
järjestettävässä Turun taiteiden yössä. Esiintymispaikkana
Hansakorttelissa sijaitseva Kultatalo, joka avattiin remontin
jälkeen keväällä entistäkin ehompana. Kannattaa siis tulla
kuuntelemaan miten viiden vaskisoittimen ja lyömäsoittimien ääni
kajahtaa modernin ostoskeskuksen käytävillä!
Quinsonitus aloittaa klo 18:30, ja konserttiin
on vapaa pääsy.
Sateisesta ja tuulisesta säästä huolimatta
osa Turun Puhallinmusiikkijuhlien konsertista saatiin taltioitua
videolle. Tällä kertaa ulkoisia mikrofoneja ei käytetty, joten
kuvaus ja äänitys on toteutettu vain ja ainoastaan
älypuhelimella. Videoklipit ovat katseltavana Youtubessa
osoitteessa
http://www.youtube.com/user/Quinsonitus/videos.
Turun Puhallinmusiikkijuhlien konsertissa
ennakkomaistiaisia "Das Blow" -konserttiproduktiosta! 29.5.2012
Vuoden 2012 Turun Puhallinmusiikkijuhlat ovat
käynnistyivät virallisesti eilen, ja yleisöä oli sankoin joukoin
paikalla heti ensimmäisissä konserteissa. Quinsonitus on
vuorossa perjantai-illassa klo 18, jolloin yleisöllä on
mahdollisuus kuulla ennakkomaistiaisia uudesta, viihteellisestä
konserttiproduktiosta "Das Blow". Kirjastopihan konserttiin on
vapaa pääsy. Tervetuloa!
Uunituore Mekkala keskittyy äänitaiteeseen 10.3.2012
Maaliskuun toisella viikolla perustettiin
Taideosuuskunta Mekkala, jonka perustajajäsenet ovat
Quinsonituksen soittajia. Yritys tekee mahdolliseksi entistäkin
ammattimaisemmat konserttiproduktiot, ja hoitaa esiintymisten
talous- ja markkinointiasiat. Osuuskunnan internet-sivut avataan
huhtikuun alkupuolella osoitteessa
www.mekkala.org.
Samalla Quinsonituksen sivuston info-osiota
on päivitetty esiintymistilausten ja "usein kysyttyjen
kysymysten" osalta.
Päivitys 22.4.2012: Sivut avoinna, lue myös
blogikirjoitus
yrityksen ja Quinsonituksen perustamisesta!
Quinsonitukselle projektiavustus Turun
kaupungilta - tulossa karmaiseva konsertti 25.2.2012
Turun kulttuurilautakunta päätti
kokouksessaan 22.2.2012 vuoden 2012 kulttuuriyhteisöjen
avustuksista sekä henkilökohtaisista apurahoista.
Quinsonitukselle myönnettiin 800€ arvoinen projektiavustus
vuonna 2012 esitettävään konserttiin. Projektin tarkempi sisältö
tiedotetaan myöhemmin kevään aikana, mutta pienenä vinkkinä
kerrottakoon - äänet tulevat haudan takaa...
Tulossa: Turun puhallinmusiikkijuhlat 2012 15.1.2012
Turun Konservatorion ja Kaupunginkirjaston
järjestämät Turun Puhallinmusiikkijuhlat järjestetään
touko-kesäkuun vaihteessa. Quinsonitus esiintyy
Puhallinmusiikkijuhlilla perjantain alkuillassa 1.6.2012 klo
18:00, Turun kaupunginkirjaston sisäpihalla. Merkatkaa
kalenteriin!
Ensimmäiset ääninäytteeet lisätty,
Quinsonitus myös Youtubessa! 15.1.2012
Ensimmäiset ääninäytteet konsertista
"Ilotulitusta ja taivaankappaleita" ovat vihdoin kuunnteltavissa
sivuston ääni-osiossa, ja lisää mp3-tiedostoja lisätään
tammikuun aikana. Olemme liittyneet myös Youtubeen, ja alkuun
kuunneltavissa on yksi kokonainen esityskappale Piikkiön
kirkosta. >> Ääni
Piikkiön kirkon upea
akustiikka keräsi soittajien kehut 14.12.2012
Quinsonitus piti lauantaina 10.12.2011
ensimmäisen virallisen konserttinsa Piikkiön upeassa
harmaakivikirkossa. Avara, suorakaiteen muotoinen kirkko sopi
erinomaisesti vaski- ja lyömäsoitinten yhdistelmälle.
>> Lisää
Konsertti: "Ilotulitusta ja
taivaankappaleita" Piikkiössä 10.12.2011 5.12.2011
Quinsonitus konsertoi
Piikkiön kirkossa lauantaina 10.12.2011 klo 17:00. Konsertin
solistina on yksi Suomen parhaista klassisen saksofonin
taitureista, Pekka Siponen. Konsertissa kuullaan mm. Jukka
Linkolan, Edward Griegin, Matti Laihon ja Georg Friedrich
Händelin musiikkia, eikä jouluisiakaan säveliä ole unohdettu.
Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma on
maksuton. Yhteistyössä:
Piikkiön seurakunta.
Quinsonitus Twitterissä 5.12.2011
Olemme liittyneet Twitteriin, joten saat
kätevästi uusimmat päivitykset ja tiedot esiintymisistä
liittymällä seuraajaksi,
@Quinsonitus.