Quinsonitus
Laatikko







The Super Sound of Video Games Hartwall-areenalla elokuussa!
1.6.2013

Videopelimusiikkiklassikot pääsevät vihdoin arvoiselleen areenalle, sillä The Super Sound of Video Games esitetään 1. elokuuta 2013 Hartwall-areenalla Helsingissä. Kyseessä on kansainvälisestikin erittäin arvostettu tietokonealan tapahtuma Assembly Summer 2013, joka kerää paikalle vuosittain jopa 6000 alan ammattilaista ja harrastajaa. Luvassa on erityinen SSOVG "Assembly Edition", eli lavalle astelee muutamia erikoisvieraita eikä demoskeneäkään unohdeta. Luvassa siis unohtumaton show upeissa puitteissa, älä missaa tätä!

The Super Sound of Video Games
Assembly Summer 2013 - The Super Sound of Video Games
Assembly Facebookissa
Assembly Twitterissä




Videopelimusiikkia nyt myös Turun Seikkailupuistossa!
1.6.2013

Suositusta The Super Sound of Video Gamesista esitetään 35-minuuttinen, hieman myös pienempien makuun muokattu versio lauantai-iltapäivänä 15. kesäkuuta 2013 klo 15:00. Esiintymisareenana on Turun Seikkailupuiston Helmiteltta, jonne mahtuu noin 250 innokasta kuulijaa. Konsertissa esitetään tuttuja videopeliklassikoita Quinsonituksen ja pianisti Saana Iljinin voimin, ja mukana ovat tietysti hauskat videoleikkeet ja peleistä kertovat juonnot. Tule viihtymään, ja konserttia odotellessa katso myös muut Seikkailupuiston mainiot teatteriesitykset ja konsertit esitteestä.

Videopelimusiikkia Turun Seikkailupuistossa lauantaina 15.6.2013 Helmiteltassa
Kesto n. 35 min  |  Ikäsuositus 5+  |  Hinta 8€



Loppuunmyyty The Super Sound of Video Games -konsertti uusitaan toukokuussa
3.4.2013

Tietokone- ja konsolipelimusiikilla on faneja ympäri Suomen niin paljon, että Quinsonituksen ja Turun Oopperakuoron järjestämä The Super Sound of Video Games myytiin loppuun jo helmikuussa. Nyt on kuitenkin mahdollista päästä nauttimaan poikkeuksellisesta konsertista vielä toukokuussakin, sillä lisäesitys järjestään sunnuntaina 5.5.2013 klo 15:00 iltapäiväkonserttina. Liput kannattaa kuitenkin varata jo ennakkoon, sillä näitä ei välttämättä riitä kaikille tälläkään kertaa!

Lue lisää konsertista The Super Sound of Video Gamesin sivuilla, ja vieraile myös konsertin tapahtumasivulla Facebookissa!


 

Quinsonitus ja Turun Oopperakuoro järjestävät Suomen ensimmäisen pelimusiikin konsertin huhtikuussa
21.1.2013

Super Mario Bros, Halo 2, Elder Scrolls, Giana Sisters... Turun Oopperakuoro ja Quinsonitus yhdistävät voimansa, ja järjestävät 16. huhtikuuta 2013 ensimmäisen pelkästään tietokone- ja konsolipelien klassikoihin perustuvan konsertin. Konsertti pidetään Raision Martinsalissa, ja se on sallittu kaikenikäisille. Ennakkoliput tulevat myyntiin 1. helmikuuta Tiketissä!

Päivitys 19.2.2013: Konsertti loppuunmyyty. Lisäkonsertin mahdollisuutta selvitellään!

Lue lisää: The Super Sound of Video Games
Lehdistötiedote (PDF)



Scary Music saa jatkoa vuonna 2014
12.12.2012

Ensimmäinen Taideosuuskunta Mekkalan tuottama konsertti - Scary Music - keräsi Vanhalle Raatihuonelle sankoin joukoin kauhuelokuvamusiikin ystäviä. Konsertin kalpeat musikantit nousivat syvältä mullan alta vain soittaakseen viimeisen valssinsa, mutta kuten lajityyppiin kuuluu - hyytävä tarina ei olekaan vielä lopussa...

Vuonna 2014 ensiesityksensä saa siis entistäkin hirvittävämpi Scary Music 2!

>> Scary Music -kuvagalleria

Scary Music -ryhmäkuva



Quinsonitus Turun kaupungin kulttuurikummeiksi
12.12.2012

Turun kaupungin kulttuuriasiainkeskuksen käynnistämässä kulttuurikummiprojektissa tuotetaan hyvinvointia taiteen keinoin ympärivuorokautisessa hoidossa oleville vanhuksille ja heidän omaisilleen sekä lähiympäristön kotona asuville vanhuksille. Toiminnalla tuetaan myös henkilökunnan jaksamista. Quinsonitus on tänä syksynä liittynyt Turun kaupungin kulttuurikummeihin, ja tuleekin jatkossa esiintymään säännöllisesti omassa kummikohteessaan konserttitoiminnan muodossa.


Quinsonitus esittää: Scary music - kauhuelokuvamusiikin konsertti
12.10.2012

Quinsonituksen "Scary Music" kaivaa luurangot kaapista, ja puhaltaa ilmaan hyytäviä hetkiä kauhuelokuvien klassikkosävelmien (mm. Psycho, Vertigo, Halloween), sekä myös pienten piirien kulttielokuvien musiikin parissa (mm. Army of Darkness, Let the Right One In, Hellraiser). Konsertti pidetään marraskuussa vuoden pimeimpään aikaan Turun Vanhalla Raatihuoneella. Ei heikkohermoisille!

Lue lisää teemasivulta >> Scary Music - Kauhuelokuvamusiikin konsertti
Lehdistötiedote (PDF)

Scarymusic 


Quinsonitus esiintyy Turun taiteiden yössä 2012
6.8.2012

Quinsonitus palaa kesälomilta tositoimiin elokuussa, ja esiintyy pienoiskonsertin merkeissä 16. elokuuta järjestettävässä Turun taiteiden yössä. Esiintymispaikkana Hansakorttelissa sijaitseva Kultatalo, joka avattiin remontin jälkeen keväällä entistäkin ehompana. Kannattaa siis tulla kuuntelemaan miten viiden vaskisoittimen ja lyömäsoittimien ääni kajahtaa modernin ostoskeskuksen käytävillä!

Quinsonitus aloittaa klo 18:30, ja konserttiin on vapaa pääsy.

>> Turun taiteiden yö

Trumpetti



Puhallinmusiikkijuhlien konsertista videokuvaa
17.7.2012

Sateisesta ja tuulisesta säästä huolimatta osa Turun Puhallinmusiikkijuhlien konsertista saatiin taltioitua videolle. Tällä kertaa ulkoisia mikrofoneja ei käytetty, joten kuvaus ja äänitys on toteutettu vain ja ainoastaan älypuhelimella. Videoklipit ovat katseltavana Youtubessa osoitteessa http://www.youtube.com/user/Quinsonitus/videos.
 



Turun Puhallinmusiikkijuhlien konsertissa ennakkomaistiaisia "Das Blow" -konserttiproduktiosta!
29.5.2012

Vuoden 2012 Turun Puhallinmusiikkijuhlat ovat käynnistyivät virallisesti eilen, ja yleisöä oli sankoin joukoin paikalla heti ensimmäisissä konserteissa. Quinsonitus on vuorossa perjantai-illassa klo 18, jolloin yleisöllä on mahdollisuus kuulla ennakkomaistiaisia uudesta, viihteellisestä konserttiproduktiosta "Das Blow". Kirjastopihan konserttiin on vapaa pääsy. Tervetuloa!

Das Blow -esittelysivu
Turun Puhallinmusiikkijuhlat 2012 ohjelma (PDF)



Uunituore Mekkala keskittyy äänitaiteeseen
10.3.2012

Maaliskuun toisella viikolla perustettiin Taideosuuskunta Mekkala, jonka perustajajäsenet ovat Quinsonituksen soittajia. Yritys tekee mahdolliseksi entistäkin ammattimaisemmat konserttiproduktiot, ja hoitaa esiintymisten talous- ja markkinointiasiat. Osuuskunnan internet-sivut avataan huhtikuun alkupuolella osoitteessa www.mekkala.org.

Samalla Quinsonituksen sivuston info-osiota on päivitetty esiintymistilausten ja "usein kysyttyjen kysymysten" osalta.

Päivitys 22.4.2012: Sivut avoinna, lue myös blogikirjoitus yrityksen ja Quinsonituksen perustamisesta!



Quinsonitukselle projektiavustus Turun kaupungilta - tulossa karmaiseva konsertti
25.2.2012

Turun kulttuurilautakunta päätti kokouksessaan 22.2.2012 vuoden 2012 kulttuuriyhteisöjen avustuksista sekä henkilökohtaisista apurahoista. Quinsonitukselle myönnettiin 800€ arvoinen projektiavustus vuonna 2012 esitettävään konserttiin. Projektin tarkempi sisältö tiedotetaan myöhemmin kevään aikana, mutta pienenä vinkkinä kerrottakoon - äänet tulevat haudan takaa...

Haudan takaa...



Tulossa: Turun puhallinmusiikkijuhlat 2012
15.1.2012

Turun Konservatorion ja Kaupunginkirjaston järjestämät Turun Puhallinmusiikkijuhlat järjestetään touko-kesäkuun vaihteessa. Quinsonitus esiintyy Puhallinmusiikkijuhlilla perjantain alkuillassa 1.6.2012 klo 18:00, Turun kaupunginkirjaston sisäpihalla. Merkatkaa kalenteriin!



Ensimmäiset ääninäytteeet lisätty, Quinsonitus myös Youtubessa!
15.1.2012

Ensimmäiset ääninäytteet konsertista "Ilotulitusta ja taivaankappaleita" ovat vihdoin kuunnteltavissa sivuston ääni-osiossa, ja lisää mp3-tiedostoja lisätään tammikuun aikana. Olemme liittyneet myös Youtubeen, ja alkuun kuunneltavissa on yksi kokonainen esityskappale Piikkiön kirkosta.  >> Ääni



Piikkiön kirkon upea akustiikka keräsi soittajien kehut
14.12.2012

Quinsonitus piti lauantaina 10.12.2011 ensimmäisen virallisen konserttinsa Piikkiön upeassa harmaakivikirkossa. Avara, suorakaiteen muotoinen kirkko sopi erinomaisesti vaski- ja lyömäsoitinten yhdistelmälle. >> Lisää



Konsertti: "Ilotulitusta ja taivaankappaleita" Piikkiössä 10.12.2011
5.12.2011

Quinsonitus konsertoi Piikkiön kirkossa lauantaina 10.12.2011 klo 17:00. Konsertin solistina on yksi Suomen parhaista klassisen saksofonin taitureista, Pekka Siponen. Konsertissa kuullaan mm. Jukka Linkolan, Edward Griegin, Matti Laihon ja Georg Friedrich Händelin musiikkia, eikä jouluisiakaan säveliä ole unohdettu. Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma on maksuton. Yhteistyössä: Piikkiön seurakunta.

Ilotulitusta ja taivaankappaleita

 





Quinsonitus Twitterissä
5.12.2011

Olemme liittyneet Twitteriin, joten saat kätevästi uusimmat päivitykset ja tiedot esiintymisistä liittymällä seuraajaksi, @Quinsonitus.



 

 (C) Copyright 2011, 2012, 2013 Quinsonitus / Taideosuuskunta Mekkala. Website design: Toni Isokivi